[undine: the elemental being of water]

9. maaliskuuta 2015

Mustarastas maaliskuussa

Heräsin kolisteluun keittiössä, heräsin aikaisin, levänneenä.

Poika siellä pakkaa eväitä ylioppilaskirjoituksia varten, minä venyttelen vällyjen alla.

Toivotan onnea matkaan.

Maanantaiaamut ovat hitaita, luvan kanssa. Puoli yhdeltätöista olen kuitenkin jo tehnyt kirjanpidon valmiiksi ja istun ratikassa matkalla tilitoimistoon. Katseeni osuu ratikan uutis/mainostauluun, joka kertoo kellonaikoja, säätiedotteita... Vielä on sumuisen harmaata.

Mutta ei kauaa.


Lopulta sitten päädyn harhailemaan sisään kaikista mahdollisista divareista, haistelen kirjoja, sivelen selkämyksiä; kuvittelen minkälaisia olivat kansilehdelle nimensä ja vuosilukunsa kirjoittaneet.


Mittailen katuja, päädyn kahvilaan. Olen kulkenut takki auki, on lämmin. Tuoksuu katupöly, sulava maa, linnunlaulu, kaupunki. Kahvilassa riisun kengätkin, vedän jalat kippuraan tuolille ja kirjoitan oman nimeni ja vuosilukuni edellisen omistajan nimen alle.


Viivyn kauan. Tuijottelen taivaan ja rakennusten kontrasteja, harmittelen kameraa joka jäi matkasta. Kotiin päästyäni teen perunamuussia, voita ja täysmaitoa. Syömme pojan kanssa, emme puhu yo-kokeista koska on parempiakin aiheita.

Ikkunalaudalla on pinossa mm. Siri Kolun Metsän pimeä, Ibseniä, Peter Høegia, F.Scott Fitzgeraldin Yö on hellä. Tender is the night, 1934. Suomennos Pentti Saarikoski.


Kansilehdellä laina Oodista satakielelle:


ja luonasi! Oi, yössä lempeässä

-------

         vaan lehvikössä tässä
vain tuulen tullen taivas paljastuu
         hohtaen sammalteiden hämärään.


Vielä ei ole hetkeen Satakielen aika, mutta Mustarastas laulaa jo.

Olen omistanut jo kolmen vuorokauden ajan mekon joka on yhtä vanha kuin Tender is the night. Kun ihan kohta 41-vuotias nainen pukee päälleen lähes 70-vuotiaan vaatteen, niin uskokaa kun kerron.. se tuntuu erityiseltä. Korjaan, se on erityistä.

Kissalla, sillä pöhköllä raidallisella, on tänään älytön fiksaatio kameran itselaukaisun piippaamiseen. Kaikista kuvista tulee epätarkkoja, vinoja ja heilahtaneita. Tämä kuva on siis käytännössä kissani ottama...?


Kello on kohta kuusi, paistaa edelleen aurinko. Ja minä lähden uudestaan ulos. 




Kierrellessäni Kallion katuja, aurinko laskee.




Menen kotiin, avaan kirjan.

Tender is the night.

Mustarastas maaliskuussa.

6 kommenttia:

  1. Voi, sulla ollut mainio maanantai! Juuri tuo koukuttaa takaisin kaupunkiin: pyörähtää divareissa, kivijaloissa, käydä kotona, palata kadulle. Olla möllötellä, maleksia. Kevätfiilis kuvissa! Duunin ikkunasta aurinkoa päivällä ihailin ja se ihanuus paistoi vielä pitkälle iltaan kun kävelin kotiin. Kevät, ihana kevät! Niinkuin aina vuodenajan vaihtuminen, se on mahtavaa. Siis muutos, ettei o harmaata, tasaista. Että voi olla onnellinen, ei vain tyytyväinen. Jos ei koskaan hakeudu, heittäydy onnensa kukkuloille miten voi tuntea suloista surullisuuttakaan? Kökötellä tylsässä tyytyväisyydessä, jäk. No, tyytyväisyyden vetovoima lienee turvallisuuden tunne. Sopinee jollekin. Ai miten se tähän liittyi, no tietty kaikki liittyy just nyt kaikkeen.... koska kohta on kevät!! ( ja kierrokset on kohillaan) Hups kun taas ryöpsähti. Ja onko kissat aina hiukan kakoja :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaikki juurikin liittyy kaikkeen, round and round, ympäri mennään ja yhteen tullaan. Ihmeellisillä näkymättömillä langoilla ollaan toisissamme kiinni me ihmiset.. Niin ja omissa rakkaissa marionettinaruissammekin tanssahdellaan. Sopii yhteen jos toiseenkin juttuun :).
      Ja kyllä, kissat on ihan mystisiä yliluonnollisia otuksia. Ja aivan kakoja...

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja lempeää tekstiä! Minäkin kävin lauantaina kiertelemässä divareita, tajusin, että se Rekolan Muistinavaruushan täytyy ostaa omaksi, ei sitä noin vain lueta kannesta kanteen ja jätetä sitten sille sijoilleen. Ei löytynyt, ehkä täytyy suosiolla kääntyä jonkin nettikirjakaupan puoleen. Eilisen kevätpäivän kunniaksi istuin jo puistossa termarin kanssa ja kaivoin pyörän autotallista romujen keskeltä. Olipa valtavan ihana päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taisin ostaa omani sellasesta kirjakaupasta jossa myydään kustantajien jäännöseriä? Ääh, vai olikohan se sittenkin Kirjamessuilta? Noniin, liekö ihme etten muista, onpa tullut muutamakin nide elämän aikana kotiin raahattua...;).

      Poista
    2. Ostin tuolla divarireissulla pitkästä aikaa kirjan, olen ollut vähän lakossa niiden suhteen. Joskus 18-vuotiaana kiertelin paljonkin halpiskirjakauppoja ja sen sellaisia, haaveilin isosta kirjastosta, ja ajattelin varmaan, että mitä enemmän kirjahyllymetrejä, sitä intellektuellimpi automaattisesti olen. Pari muuttoa niitä loppujen lopuksi aika lailla yhdentekeviä opuksia raahattuani tympäännyin, ja laitoin kiertoon kaiken, mikä ei huutanut jäämistä. Olen katunut ehkä yhtä, kahta kirjaa (ja nekin ovat sellaisia, jotka voisi helposti hankkia uusiksi, mutta onpa jäänyt), muuten oon ollut tyytyväinen.

      Nyt taidan alkaa päästä tasapainoon sen kanssa, että en osta kirjoja sen vuoksi, että minulla olisi kirjoja, mutta en myöskään kiellä sitä itseltäni tyystin. Aloitin joskus pehmeäkantisten Muumi-kirjojen keräilyn (luin muuten juuri Muumipappa ja meri -kirjan - siitä voisi puhua enemmänkin), ehkä niitä voisi jatkaa. Ja sitten sellaisten, jotka todella tunnen tahtovani, kuten se Muistinavaruus.

      (Oh, enpä tiedä oliko tämä nyt yhtään relevanttia minkään suhteen, mutta tulipahan löpistyä :D)

      Poista
    3. Kirjoista ja lukemisesta puhuminen on AINA relevanttia ;).

      Poista